Historiikki
Keilaradio on perustettu 20.7.2009 ja sen on alunperin perustanut PannuZ. Radion alkumetreillä mukana oli myös Mikkiz joka kuuluu myös nykyiseen juontajakaartiin. PannuZ kuitenkin lopetti toimintansa radion parissa keväällä 2010. Radion melko alkuajoista kanavalle eksyi myös jo aiemmin koemuotoisesti parille kaverille nettiradiota pitänyt otto- joka vähitellen innostui yhä enemmän nettiradion pitämisestä kuunnellessaan Keilaradiota ja muutamia muita nettiradioita. Ennen Ottoa radion kaartiin kuitenkin yhdistyi koko tuolloisen pararadion joka samassa yhteydessä lopetettiin. Pararadiosta tuli Keilaradion talliin juontajakaarti, joka sisälsi mm. TareJR:n, Lehtiksen ja monia muita. Jonkin aikaa tämän jälkeen juontajakaartiin liittyi mukaan myös otto- jonka alkuaika radion toiminnassa oli hyvin..noh epäonnista.
Syksyllä Keilaradion kaartiin liittyi ja erosi juontajia vaihtuvalla tahdilla, kuitenkin loppusyksyä ja kevättä kohden juontajamäärä hupeni ja vähitellen pararadion juontajaporukka hiljeni. Mukaan liittyi loppusyksystä 2009 kiistelty juontaja MupsU jonka kiistat Oton kanssa johtivat keväällä Oton parin kuukauden ajaksi erottamiseen. Loppujen lopuksi MupsU lopetti juontamisen radiossa erimielisyyksien vuoksi ja Otto teki epäonnisen comeback lähetyksensä keväällä 2010 - saman lähetyksen aikana PannuZ nimittäin ilmoitti lopettavansa radion.
Myöhemmin kuitenkin Otto ja Mikkiz päättivät jatkaa radion toimintaa PannuZin mielipiteistä huolimatta ja he julistivat uuden aikakauden alkaneen Keilaradiossa. Tätä tuki ilmoitus ensimmäisestä SuperSpecial lähetyksestä joka pidettiin kahden juontajan, Oton sekä Mikkiksen, voimin Oton studiosta. Näitä samanlaisia lähetyksiä oli kolme ennen ensimmäistä synttärilähetystä. Synttärilähetyksessä oli mukana Otto sekä Mikkiz ja yllätysvieras, AtX. AtX liittyi ylläpitoon vähän ennen synttärisettiä mutta hänen liittymisensä paljastettiin virallisesti vasta lähetyksessä.
Synttärilähetyksen jälkeen syksyllä 2010 järjestettiin Specialit 4, johon osallistuivat vain Otto ja AtX sekä MyllySpecial 1 joka oli ensimmäinen Myllykoskelta mikkiksen luona järjestetty Special. Toinen mikkiksen luota lähetetty MyllySpecial järjestettiin alkukeväästä 2011. Kuudes, ja historiallisesti Keilaradion ensimmäinen 24h kestänyt lähetys (Synttärisetti kesti harmillisesti vain 23h).
Special 7, viimeinen lähetys Oton legendaarisesta ns. hikikomerostudiosta vaatehuoneesta järjestettiin 1.5 ja studiossa olivat Mikkis ja Otto. Special seiskan jälkeen yhteistyö Keilaradion pitkäaikaiseen ja hyvään yhteistyökumppaniin paholainen.orgiin alkoi rakoilemaan ja päättyi lopulta toukokuussa 2011 ylläpitojen välisiin erimielisyyksiin. Tämän seurauksena Keilaradio oli muutaman viikon täysin ilman serveriä jonka jälkeen ylläpidon ja lahjoitusten avustamana tilattiin Keilaradion ikioma serveri jota käytämme tätäkin kirjoitettaessa.
Oton täysin uuden, isomman ja ehomman studion avajaiset - eli Special 8. järjestettiin 23-24.6.2011 ja se oli historiallinen lähetys myös siksi että ensimmäistä kertaa studiossa oli mukana myös naispuolinen henkilö eli Heini. Heinin lisäksi mukana olivat tietysti tuttu trio, Otto, Mikkiz & AtX.
Special kahdeksan jälkeen radio vietti hiljaiseloa historiansa pisimmän ajan sillä juontajatkin tarvitsevat välillä hieman lomaa. Tämän tauon jälkeen kuvioihin palattiin kaksivuotis synttärijuhlien merkeissä 23-24.7.